13.10.2016

Poikaystävän hoito-ohje eli mitä animea tavikselle?

Olen nyt seurustellut reilu pari vuotta nörtin kanssa. Harmikseni hän vain ei ole anime- vaan pelinörtti, joka kuluttaa aikaansa internetiä (Reddit, Riemurasia, Youtube) selaillen ja Hearthstonea pelaillen. Hän on menneisyydessä seurustellut henkilön kanssa, joka on pakottanut hänet katsomaan animea. Tämä tarkoittaa sitä, että hänellä on aika hyvät perustiedot animekliseistä ja tietyistä sarjoista (Haruhi, K-ON!, Azumanga Daioh), mutta toisaalta hän myös tietää, ettei pidä animesta. Hän myös tietää tasan tarkkaan, miksi ei: ruudulla ei tapahdu välillä mitään (tästä muuten Petteri Uusitalo puhui DesuTalksissa), kaikki on vähän ylilyötyä ja varmaan japanilainen kulttuurikin oudoksuttaa. Eikä hänellä ole samanlaista silmää kaikille kauniille asioille kuin minulla (oma syyni katsoa animeahan on nimenomaan esteettisyys).


Jo heti alussa päätin, että en lähde tuputtamaan. Tiedän, millaista on olla ihmisten kanssa, jotka ovat todella innostuneita jostain (mitä muut eivät tajua) eivätkä muusta puhukaan, ja siksi olen aika hyvin oppinut olemaan puhumatta animesta ihmisten kanssa, jotka eivät siitä välitä. Toisaalta poikaystävän kanssa varmaan voisi mainita useamminkin, että "tähän tilanteeseen on muuten juuri sopiva termi japanissa" tai "tuli muuten mieleen hauska juttu yhdestä animesta", hän varmaan ymmärtäisi pienemmälläkin selityksellä. Mutta parasta tietysti olisi, jos ymmärtäisi ilman selittelyjäkin.

Täysin animekielteinen poikaystävä ei ole, ja heti alusta alkaen on ollut selvää, että saan ihan rauhassa katsoa ja tykätä mistä huvittaa. Välillä hän on tullut häiritsemään katsomistani kysymyksillä (mistä sarja kertoo tai mikä tuo hassu kulttuurijuttu on tai mitä tuo äsken oikein sanoi), ja erittäin mielelläni olen niihin vastaillutkin (vaikka keskittyminen vähän herpaantuisikin). Kunnolla me ei olla katsottu yhdessä kuin Marnie teatterissa, Nichijoun ensimmäinen jakso kokeiluksi (hänen ehdotuksestaan, harmi vain että se myös jäi kokeiluksi), sekä Utenasta Nanamin muna-jakso, jonka aikana hän tosin oli aika tukevasti humalassa. Onneksi hän ihan itse ehdotti Kimi no na wan katsomista sitten kun se joskus tulee, eli ilmeisesti kiinnostusta sittenkin on, mutta sarjan/leffan pitää olla oikeasti hyvä.


Kimi no na wa-ehdotuksen jälkeen mietin, että voisimmeko sitä odotellessa katsoa vaikka jonkun muun Shinkain leffan. En vain ole millään keksinyt, minkä niistä kehtaisi näyttää! Rakastan itse jokaista, mutta tiedän myös niiden huonot puolet, eikä traagiset rakkaustarinatkaan välttämättä ole poikaystäväni lemppareita. Kotonoha no niwa olisi varmaan paras vaihtoehto myös pituutensa puolesta, mutta sen katsoin itsekin vasta vähän aikaa sitten, joten sen voisi jättää myöhempään ajankohtaan. Ehkä Summer Wars voisi olla myös yksi hyvä vaihtoehto, Mamoru Hosoda on toinen lemppariohjaajistani ja muut hänen leffansa olen vasta nähnyt (paitsi Bakemono no ko, jonka haluaisin käydä katsomassa ihan teatterissa, mutta saa nähdä milloin itsekään jaksaa raahautua sinne asti, kun Keravalla ei sellaista ole).


Kun mietin omia lempparisarjojani, huomaan heti, ettei niitä voi ihan heti kenelle tahansa suositella. Varsinkin Mawaru Penguindrum on kaikkine raiskauksiineen ja hassutuksineen aika hankalasti sulateltava. Monet lemppareistani vaativat parhaimman katsomiskokemuksen saamiseksi tietämystä joko japanin kulttuurista tai animesta (Madoka, Sayonara Zetsubou Sensei) tai ovat tyttöjen pirteitä idolijuttuja (AKB0048, Love Live!) tai todella yliampuvia (One Piece, Ouran High School Host Club).

Länsimaisten sarjojen puolelta olemme onnistuneet valitsemaan laatusarjoja katsottavaksemme, joista molemmat ovat tykänneet. Suurin osa on ollut vakavaa amerikkalaista draamaa jonkunlaisella twistillä, kuten Breaking Bad, Game of Thrones, Orange is the new black ja House Of Cards. Komediapuolelta The Office oli varmaan molempien lemppari, Kimmy Schmidt ja Last man on Earth jäivät kesken hölmöyksien takia. Sen sijaan vähän "tyhmemmälle" (nuoremmalle, suuremmalle) yleisölle tehdyt sarjat, kuten Bates Motel, Blacklist ja Doctor Who eivät poikaystävää tyydyttäneet, vaikka mukisematta loppuun katsoikin (tai siis, Doctor Whon, muut on vielä kesken). Outlander ja Grimm jäivät heti ensimmäisen jakson jälkeen sikseen ("naisten hömpötyksiä"). Itseäni kiinnostavat scifi, fantasia, kauhu ja rikokset eivät taas oikein kiinnosta häntä, mikä on länkkärisarjojenkin puolella rajoittanut katsottavien listaa aika paljon (tosin ehkä ihan hyvä, en tiedä onko noista genreistä kovin montaa mestariteosta tehty, saa toki niitäkin suositella!).


Jos miettii ensimmäisen listan sarjoja, niin kaikki niistä ovat synkkää, itsensä vakavasti ottavaa ja erittäin hyvin (=kalliilla) tuotettua draamaa. Löytyykö sellaista ollenkaan animen puolelta? Toisaalta poikaystävä on katsellut paljon amerikkalaista komediaakin, josta en taas itse niin välitä, kuten Trailer park boys ja Family Guy. Mikä olisi sellainen komediasarja animen puolelta, mikä ei perustu pelkästään kulttuuriviittauksiin tai minkä huumori olisi aikuisille suunnattua? Oma lempparini on Lukiopojat (Danshi koukousei no nichijou), mutta olin itse lukiopoika (amistyttö) sitä katsoessani, enkä tiedä yhtään, olisiko se enää näin aikuisiällä yhtä hauska kuin silloin. Onko kukaan testannut? Silloin nauroin kippurassa lattialla, mutta muistan kyllä muutaman vitsin ja on pakko miettiä, tykkäisiköhän poikaystävä yhtään sellaisesta huumorista.

Tarvittaisiin siis jotain, missä/mikä on
  • Hyvät hahmot ja juoni TAI hauskaa huumoria
  • Hyvää animaatiota (ihan jo itsenikin takia)
  • Elokuva tai 12-26 jakson mittainen sarja
  • Ei mitään hölmöyksiä (lentäviä laivoja tai tankkeja tms.)
  • Mieluiten 2000-luvulla tuotettu tai ikä ei muuten saa näkyä kovin pahasti
  • Ei pelkkää draamaa ja naisten hömpötyksiä
  • Ei fanserviceä kummallekaan sukupuolelle (on nimittäin tullut paheksuvaa kommenttia kohtauksista, joita en edes itse ole fanserviceksi ajatellut)
  • Kulttuurijutut pystyy tajuamaan ilman googlettamista
  • Ei englantia puhuvia japanilaisia (koska en itse kestä myötähäpeää)
Saa antaa suosituksia! Myös itselläni on varmasti jäänyt viime vuosien mestariteoksia katsomatta, enkä siksikään keksi sopivaa sarjaa. 

12 kommenttia:

  1. Jostain syystä mieleen tuli ensimmäisenä Baccano!, ehkä siksi että se tuntuu uppoavan monenlaiseen makuun. Muutamat yliluonnollisuudet saattavat tietenkin siirtää sen tuohon "hölmöily"-kateroriaan, mutta jos haluaa toimintaa, komediaa, ison kirjon erilaisia hahmoja sekä Japania "helpomman" kulttuurikontekstin pienellä twistillä, voisi se ehkä toimia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä ehdotus! Olen Baccanon joskus ajat sitten nähnyt ja tykkäsin, nyt alkaisi varmaan olla hyvä aika katsoa uudestaan, kun ei enää paljon muista. Pientä yliampumista saattoi tosiaan olla, mutta yleissävyltään kuitenkin vakava sarja, jossa on kyllä kaikkea mitä sanoit. Pistetään ehdotuslistalle.

      Poista
  2. Itse muistan kun aloin tämän samaisen "perehdyttämisen" anime-aloittelija-kumppanilleni ja tuli päätyttyä katsomaan viikkotahdilla SAOa joka oli nappi koska joku yhteinen sarja aina katsottavaksi kerran viikossa ja josta pystyi keskustelemaan ja heittämään villejä ideoita mitä seuraavaksi voisikaan tapahtua.

    Mitä muita alkuaikoina tuli katsottua olikin School Rumble (huumori ylise kaiken), Baccano (komppaan ylempää kommentoijaa), Rurouni Kenshin(kiinnostus aikakautta kohtaa sekä halusin itsekin katsoa kyseisen sarjan uusiksi) ja nykyisin onkin käyty lävitse Overlord, Boku dake ga Inai Machi (tämäkin ilmestsymistahdilla oli tosi jännitävää seurattavaa) ja rästissä nyt Code Geass.

    VastaaPoista
  3. Toiminta-animepuolella perinteikäs Black Lagoon lienee varma tärppi, uudemmasta tuotannosta vaikkapa Gate tai vastikään päättynyt 91 Days.

    Huumorisarjoja japanilaiset eivät oikein kunnolla osaa, parasta mitä tiedän on Detroit Metal City jossa vaaditaan ns vulgaaria huumorintajua...

    Hosodan tai Shinkain leffoissa pitää aika lailla kaikissa nauttia kyetä nauttimaan ihmissuhdedraamasta, ja Shinkai varsinkin on liki joseita - no Hoshi wo Ou Kodomo on enempi toimintaa mutta sellaisena kyllä aika huono. Ghiblin leffoista Porco Rosso on lähimpänä toiveita kun Tulikärpästen hauta on varmasti jo katsottu.

    Tosimies diggaa myös urheilusarjoja mutta parhaat niistä ovat yleensä hyvin pitkiä.

    VastaaPoista
  4. ehdottomasti Welcome to NHK. Ekan jakson kun tarpoo läpi niin lopulta saamme seurata nörttiä joka vain istuu kotonaan, pelailee tai vierailee naapurillaan joka tykkää pelata. He päättävät tehdä pelin yhdessä jotta olisi jotain sisältöä elämässä. Jne. Täyttää kaikki listaamasi kriteerit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. animelistissä joku kiteyttää hyvin:

      "Are you new to anime? Or are you a veteran? Well, with "NHK ni Youkoso!" it doesn't matter! This is one of those anime that you can easily get through, want more, think about it's message and wonder how such a masterpiece isn't more popular."

      Poista
  5. Suosittelisin muuten Nisekoita, mutta toka kausi junnaa aivan paikallaan ja manga keskivaiheilla meno on tosi hidasta. Mutta jos haluaa vain kivannäköistä komediaa niin tätä voi kokeilla ilman aikomuksia saada itse tarinaa finaaliiin...

    Raja mindfuckin ja hiriintyneen välillä uppoaa välillä japanilaisilta vähän sumuun, mutta Paranoia Agentin pitäisi tarjoilla karmivan jänskää katsottavaa ja vaikkka animointi ei ihan top notch-tasoa olekaan, niin ei tuo ihan susirumakaan ole. Piatsi joskus tarkoituksella, mutta silloinkin peilataan ko. hahmon sisäistä rumuutta...

    Länsimaisia viboja tarjoaa villin värikäs Gankutsuou, joka tosin vaatii että orig. kirjan, eli Monte Criston kreivin, lukenut ei ota teosta itseään liian vakavasti. Tämä heittelee settingiä minne sattuu, mutta pitää kostotarinan ja murtuvan idyllin aitona ja seiyuut ovat huipputasoa...

    VastaaPoista
  6. Suosittelisin:

    Death Note: Tän näytin kaverille joka ei myöskään animesta välitä, ja tykkäs kovasti. Sama juttu kävi FMAn kanssa. Nää on kyllä molemmat vähän pitempiä sarjoja, mutta mielestäni ehkä parhaimpia vaihtoehtoja ns. ensikertalaisille.

    Berserk: Animen game of thrones. Joidenkin mielestä näyttää kauhealle, mutta omasta mielestäni ikääntynyt hyvin? Jos katsotte, niin ottakaa huomioon että ensimmäisen jakson perusteella ei voi tehdä vielä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä loppusarja sijottuu ihan eri aikaan ja paikkaan + 2 muuta päähenkilöä esitellään myös vasta tokassa jaksossa.

    Barakamon: Tosi hauska ja suloinen slice of life-sarja.

    Tsuritama: Tuntuu ihan Mamoru Hosodan leffalta? Ystävyyttä ja kalastusta.

    Attack on titan: Tän katto kaikki mun kaverit vaikkeivat animesta kauheesti välitä- ja kaikki tykkäs.

    VastaaPoista
  7. Täytyy kyllä sanoa, että jos ei kelpaa scifi, fantasia, kauhu, rikokset, fanservice, hölmöydet, draama eikä "naisten hömpötykset", niin aika lyhyeksi menee se lista animesarjoista joita yleensä on ollut tapana suositella animeummikoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä ihan oikeassa, ja siksi onkin ollu niin vaikeeta keksiä joku sarja! Mutta okei, kärjistin myös aika paljon, eli kaikkea saa olla jonkun verran. Hain myös ennemmin sellasta sarjaa, joka ei ole ihan jokaisen ensimmäinen anime.

      Poista
  8. tykkäisköhän se edes sitten Chi's Sweet Homesta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattais kyllä tykätäkin, kun tykkää kissoista :)

      Poista